, ,

Kirpparilöytöjä

Tuli tänään harrastettua pientä (todella pientä) kirpputori-kiertoajelua. Tavoitteena oli siis käydä neljällä eri kirpparilla, mutta ei sitten keretty kuin kahteen - ja ihan kivoja löytöjä niistäkin löytyi! Ja ennenkaikkea edullisesti. Täytyis useamminkin päästä kirppareille kattelemaan, eikä aina vaan marssia suoraan tavarataloihin ostamaan ylihinnoteltua roinaa.




Punaisen ristin kirpputorilta löytyi ylläoleva valkoinen t-paita, jonka leikkaan samantien matonkuteiksi, sekä kasa kultaisia nappeja. Hintaa koko komeudella 3 €. Tästä lähtien haen napit vaan tuolta kirpputorilta, enkä todellakaan mistään nappikaupoista - tosi laaja valikoima!



Salamakaupasta on ennenkin löytynyt kaikkea hyödyllistä halvalla, ja niin löytyi nytkin. Mukaan tarttui älyttömän söpö musta pannu, marmeladi-purkki sekä ruskea emalimuki, johon varmaan taiteilen kynttilän tai jätän johonkin muuhun säilytyskäyttöön. Marmeladipurkki sopii täydellisesti siihen mihin on tarkoitettukin - mummo saa siis lahjaksi marmeladia vähän tuunatummassa purnukassa! Kaikki kolme maksoivat yhteensä 7,5 € eli ei taaskaan budjetti juuri kärsinyt. Suosittelen kyllä kaikille jyväskyläläisille tätä puljua - ei niin tunnettu kuin esimerkiksi Seppälän kirpputori!

,

Eläinmagneetteja!


Tänään tuli se suuri urakka valmiiksi, eli käväisin Prismasta ostamassa liimapistoolin ja sain kuin sainkin liimattua magneetit maalattujen muovieläinten taakse. Ja tuli niistä hienot!

Tosiaan, kyseessä on siis lapsena saatuja ja aktiivisesti leikittyjä muovieläimiä, joihin päälle vedetty sekä hopeinen tai kultainen spray-maali. Epäilin vähän, pysyykö maali muovissa, mutta ainakaan vielä ongelmaa ei ole tullut eikä kastelukaan haittaa. Kuivumisen jälkeen sitten liimattu liimapistoolilla pienet magneetit jokaisen otuksen taakse.



Ylläoleva sarvikuono on mun suosikki!

, , ,

Reseptit: Kanarisotto

Jottei elämä kävisi liian tylsäksi, olen päättänyt jakaa myös hyväksi toteamiani ruoka- ja leivosohjeita. Mitä sitä suotta tekemään uutta blogia ruokaohjeille, jos voi niitä tähän blogiin ujuttaa salakavalasti... Seuraavan ruoan ohje on bongattu Ruokasuosikit - Italia-kirjasta, mutta sitä hieman muuttelin, kun ei ihan kaikkea kaapista löytynyt. Äärettömän hyvää - eikä budjetti juurikaan kärsinyt!


Kanarisotto
Ainekset:
1 litra kanalientä (litra vettä + 2 kanaliemikuutiota käy myös)
450 g broilerin ohutleike
3 rkl sitruunamehua
5 rkl oliiviöljyä
1 murskattu valkosipulinkynsi
8 tuoretta, hienoksi pilkottua tinjaminoksaa
3 rkl voita
1 hienoksi pilkottu sipuli
280 g risottoriisiä
1 ½ dl kuivaa valkoviiniä
85 g vastaraastettua parmesaania tai Grana Padanoa
suolaa ja pippuria

Valmistus:
1. Laita kana matalaan astiaan. Sekoita kulhossa sitruunamehu, 4 rkl oliiviöljyä, valkosipuli ja hienonnettu tinjami, ja hiero seos kanaan. Peitä tuorekelmulla ja anna marinoitua jääkaapissa 30-60 min.

2. Kuumenna pannu. Paista kanaa pannulla n. 10 minuuttia tai kunnes leikkeet ovat kypsiä. Anna jäähtyä 5 min ja leikkaa paksuiksi viipaleiksi.

3. Kuumenna sillä välin 2 rkl voita kattilassa keskilämmöllä ja lisää loput oliiviöljystä. Lisää sipuli ja kuullota, kunnes sipuli on pehmeää. Vähennä lämpöä, lisää riisi ja sekoita hyvin öljyyn ja voihin. Hämmentele riisiä 2-3 minuuttia tai kunnes se on läpikuultavaa. Lisää viini ja keitä 1 minuutti tai kunnes viini on imeytynyt riiseihin.

4. Lisää vähitellen kuuma kanaliemi. Hämmennä ja lisää nestettä sen imeytyessä riisiin. Lisää lämpöä, jotta neste kuplii. Keitä 20 minuuttia tai kunnes neste on imeytynyt ja riisi on kermaista. Mausta maun mukaan.

5. Nosto risotto pois liedeltä ja lisää loput voista. Sekoita hyvin ja hämmennä sitten sekaan parmesaanit, kunnes juusto on sulanut.

6. Annostele lautasille, lisää kanaviipaleet ja koristele tinjamilla. Tarjoile heti.

,

Marsulle pesä



eilen tein-blogin innostamana oli pakko saada tehdä marsuille virkattu pesä. Matonkuteita ei kotoa löytynyt, joten oli lähdettävä Tampereelle asti Lankamaailmaan niitä ostamaan. Siniseen väriin sitten päädyin - marsut kun asustelevat äidin luona, keittiössä, jossa sininen on varmasti hallitsevin väri. Sopii siis hyvin muuhun sisustukseen!

Kaksi päivää pesää väsäsin, eikä siitä nyt aivan samannäköinen tullut kuin ohjeen kuvissa. Pienensin mallia hieman, mutta ihan riittävän kokoinen siitä tuli. Lankaa meni varmaan joku 700 g, virkkuukoukkuna käytin numeroa 8.

Ohjeen voi tosiaan katsoa eilen tein-blogista.


,

Ja siitä se ajatus sitten lähti ..

minä itse @ Pärnu

A little of everything on kohta 22-vuotiaan keski-suomalaisen naishenkilön blogi, jossa painotutaan kaikkeen käsillä tehtyyn. Luvassa on siis neuletöitä, virkkausta, leipomisia, erilaisia diy-inspiraatioita sekä mahdollisesti hamassa tulevaisuudessa myös ompelemista, sikälimikäli saan joskus ompelukoneen. En lupaa päivittää aktiivisesti päivittäin vaan lähinnä silloin tällöin jos a.) saan jotakin valmiiksi tai b.) saan älyttömän hyvän inspiraation jonkin asian suhteen.

Yleensä kun alotan jonkun tämäntyyppisen blogin, se kuolee ennenaikojaan, koska unohdan päivittää. Nyt kuitenkin ajattelin edes yrittää pitää tämän hengissä viikkoa pidempään. Motivaationa tälle blogille ovat toimineet seuraavat, ihan järkyttävän ihanat blogit: amerikkalainen Glittern 'N Glue sekä suomalaiset Hupsistarallaa ja eilen tein. Varmasti on paljon muitakin, mutta nämä nyt ne ns. inspiroivimmat.

Tässä siis lyhyt esittely, mitä sitä turhia pulisemaan. Että ei muuta kun asiaan.