,

Ei niin hyvä kirpputori


Edellisten kirpputorilöytöjen innoittamana, käytiin sitten poikaystävän kanssa koluamassa läpi vielä Seppälän kirpputorimarket viikonloppuna. En ole kyllä koskaan erityisemmin pitänyt kyseisestä kaupasta, koska sieltä ei tunnu ikinä löytävän mitään - eikä löytynyt kyllä juuri nytkään. Järkyttävän ylihinnoiteltua, rikkinäistä romua sekä suuri määrä tyhjiä pöytiä.

No mutta, eihän sieltä tyhjin käsin kuitenkaan voinut lähteä. Yli euron maksavia t-paitoja en tällä kertaa viitsinyt ottaa matkaani (suurin osa maksoi kyllä yli 5€!), joten violetti paita matonkuteiksi 0,80e, hopeanvärinen kuppi 0,50€ ja kolme paria neulepuikkoja 2€/nippu. Ei siis kallis (eikä täysin turha) reissu, mutta ei jäänyt kyllä järin hyvä fiiliskään. Seuraavaksi suosin kyllä ihan muita kirppareita!

, ,

Kirpparilöytöjä

Tuli tänään harrastettua pientä (todella pientä) kirpputori-kiertoajelua. Tavoitteena oli siis käydä neljällä eri kirpparilla, mutta ei sitten keretty kuin kahteen - ja ihan kivoja löytöjä niistäkin löytyi! Ja ennenkaikkea edullisesti. Täytyis useamminkin päästä kirppareille kattelemaan, eikä aina vaan marssia suoraan tavarataloihin ostamaan ylihinnoteltua roinaa.




Punaisen ristin kirpputorilta löytyi ylläoleva valkoinen t-paita, jonka leikkaan samantien matonkuteiksi, sekä kasa kultaisia nappeja. Hintaa koko komeudella 3 €. Tästä lähtien haen napit vaan tuolta kirpputorilta, enkä todellakaan mistään nappikaupoista - tosi laaja valikoima!



Salamakaupasta on ennenkin löytynyt kaikkea hyödyllistä halvalla, ja niin löytyi nytkin. Mukaan tarttui älyttömän söpö musta pannu, marmeladi-purkki sekä ruskea emalimuki, johon varmaan taiteilen kynttilän tai jätän johonkin muuhun säilytyskäyttöön. Marmeladipurkki sopii täydellisesti siihen mihin on tarkoitettukin - mummo saa siis lahjaksi marmeladia vähän tuunatummassa purnukassa! Kaikki kolme maksoivat yhteensä 7,5 € eli ei taaskaan budjetti juuri kärsinyt. Suosittelen kyllä kaikille jyväskyläläisille tätä puljua - ei niin tunnettu kuin esimerkiksi Seppälän kirpputori!